Hyvästä arjesta parempi maailma.

Patelan Martat

Tavoitteenamme on edistää kotien hyvinvointia ja tarjota monipuolista harrastustoimintaa marttahengessä. Marttailtojen teemat liittyvät ruoanlaittoon, liikuntaan, kädentaitoihin, kestävään kehitykseen, puutarhaan, hyvinvointiin, kulttuuriin, matkailuun tai mihin tahansa ajankohtaiseen, kiinnostavaan asiaan.

Toiminnallemme tärkeitä periaatteita ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. 

Marttailu [subst.] marttailla [verbi] yhteen kokoontuminen ja yhdessä tekeminen. 

Marttana voit osallistua oman sekä muiden yhdistysten toimintaan. Ole sellainen martta kuin itsellesi tuntuu sopivimmalta. Jokaista tarvitaan, niin säännöllisesti kuin harvemmin.  

Patelan Martat kokoontuu kahden viikon välein Pateniemenrannan seurakuntakoti Ankkurissa, Pateniementie 3. Kesäaikaan lomaillaan, syksyn toimintakausi alkaa elo-syyskuussa. 

Patelan Martat on perustettu vuonna 2001. Yhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 72 jäsentä. Mukana on sekä nuoria että nuorekkaita marttoja ja jokainen marttailee omalla tavallaan. Talkoissa ollaan tosissaan, mutta muuten touhu ei ole ryppyotsaista, vaan äärimmäisen hauskaa ja hermoja lepuuttavaa. 

 
Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Marttojen teema vuosina 2025 - 2026 on Muutos lautasella ja yhteisessä pöydässä

 

Kannustamme entistä kasvispainotteisempaan ruokavalioon sekä kestävästi pyydetyn ja kasvatetun kotimaisen kalan suosimiseen. Tuomme uudet ravitsemussuositukset ihmisten arkeen. Huomioimme kansanterveyden ja kavennamme terveyseroja. Ohjaamme ympäristön kannalta kestäviin valintoihin. Tarjoamme tietoja ja taitoja muutoksen tekemiseen.
 
 
Vuoden 2025–2026 teema on
Muutos lautasella ja yhteisessä
pöydässä.
Kannustamme entistä
kasvipainotteisempaan ruokavalioon
sekä kestävästi pyydetyn ja kasvatetun
kotimaisen kalan suosimiseen. Tuomme
uudet ravitsemussuositukset ihmisten
arkeen. Huomioimme kansanterveyden
ja kavennamme terveyseroja.
Ohjaamme ympäristön kannalta
 
kestäviin valintoihin. Tarjoamme tietoa ja
taitoja muutoksen tekemiseen.

 

Seuraa meitä myos Instagramissa
 patelanmartat 
 
 
sekä Facebookissa